11.9.2014

Taide yhdistää -kokeilun taiteilijavieraiden illat

Taide yhdistää -kokeilu on hanke, jossa lyhyellä aikavälillä halutaan pohtia sitä, miten taide vaikuttaa yhteisöllisyyteen. Kokeilun aikana järjestetään taideiltoja sekä erilaisia taiteeseen liittyviä kerhoja.

Jokaisella meistä on jonkinlaisia kokemuksia taiteesta jo lapsuudesta lähtien. Tavalla tai toisella taide on läsnä kotona, päiväkodissa, koulussa ja työelämässä. Katselemme kuvia ja piirrämme. Valitsemme värejä pukeutumiseen ja sisustustamme. Pysähdymme kauniin rakennuksen eteen. Kuljemme mieltä kiehtovan patsaan ohi.

Ensimmäiset vaikuttavat taide-elämykset ihminen voi muistaa koko elämänsä ajan. Taide-elämykset liittyvät vahvasti tunteisiin. Tunteet nousevat esiin vielä pitkänkin ajan kuluttua. Ne tuovat lohtua, ne herättävät ajattelemaan, ne ravistelevat. Hyvät tunnekokemukset kantavat läpi elämän. Taide koskettaa meitä. Se voi olla hellä hipaisu tai nyrkki suoraan silmään

Syksyn aikana Gustaveludissa koetaan kaksi taidevierailijoiden iltaa:


Ensimmäisen yhteisöllisen taideillan (18.9.) nimeksi on laitettu: Idea, alku, polku ja pilke


Taiteilijavieraat Kristiina Kostia, Pirjo Rahkala, Hannu Huhtamo ja Annamaija Ruuttunen kertovat omista taideteoksistaan, kokemuksistaan taiteen parissa ja taiteensa syntyprosesseista. Taideillan yhtenä tarkoituksena on, että osallistujat pääsevät sekä kokemaan että tuntemaan taiteen koskettavuuden ja monimuotoisuuden. Osallistujien omat taiteen kokemukset ja elämykset kohtaavat taiteentekijöiden kuva-, väri- ja muotomaailman. Toisin sanoen: taide yhdistää!

Toisen taideillan (9.10.) nimenä on: Kuka ottaa kiinni kipinän?


Taide on myös monelle ammatti. Taideillassa puhuvat taiteesta henkilöt, jotka tekevät kokopäiväisesti työtään taiteen saralla. Tuolloin vieraina ovat Jari Järnström, Tuula Siltasari-Peltonen, Janne Parviainen ja Leena Nio. Vieraat kertovat omasta taiteilijanurastaan sekä esittelevät taideteoksiaan. Monelle kuvataidetta pitkäänkin harrastaneelle on mielenkiintoista saada kiinni kipinöitä illan vieraiden taidemaailmasta . Erityisesti nuorten kuvataidetta harrastavien ja siitä itselleen ammattia miettivien kannattaa lähteä ottamaan kiinni kipinöitä. Kuvataide ammattina -aiheesta on illan lopussa lyhyt tietoisku.

Taide yhdistää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti